
Perhon Panimo
Helsingin vanhin pienpanimo
Perhon Panimo vuodesta 1995
Perhon Panimo on Helsingin vanhin toiminnassa oleva pienpanimo, joka toimii opetuspanimona. Oluita ovat valmistamassa oluentekijöiden lisäksi kokki- ja tarjoilijaopiskelijamme.
Panimo on perustettu vuonna 1995. Ensimmäinen oluemme oli Perhon Rohkea (Amber ale), joka on edelleen valikoimissamme. Sen lisäksi kokeilemme rohkeasti erilaisia reseptejä. Kausioluet kuuluvat luonnollisesti valikoimiimme.
Tule maistelemaan oluitamme Ravintola Perhoon (Mechelininkatu 7, 00100 Helsinki).
Ravintola Perhossa on hanassa neljä oman panimon tuotetta. Ravintola Perhon yhteydessä toimii myös Perhon Puoti, josta voi ostaa pullotettua oluttamme mukaan.
Tutustu panimon tuotteisiin
Etsimme kumppaneita levittämään kanssamme olutkulttuurin ilosanomaa!
Myymme oluttamme anniskeluravintoloille. Suunnittele meidän kanssamme oma olut.
Järjestämme olutkoulutuksia niin harrastajille kuin ammattilaisillekin. Tutustu koulutustarjontaamme tästä.
Tilaisuudessa perehdymme oluttyyleihin sekä kevyesti oluenvalmistukseen. Vierailemme panimon tilassa ja kuulemme Helsingin vanhimman pienpanimon tarinaa. Sisältää maistelun neljästä eri oluesta kouluttajamme opastuksella.
- kesto n. 1 h
- 45 € + alv. 0 %/henkilö.
Ota rohkeasti yhteyttä, niin suunnitellaan teille oma bisse toiveittenne mukaan. Valmistuserät n. 100 tai 400 litraa. Voimme tehdä teille myös oman oluen Perhon vakio-oluista teidän omalla etiketillä. Pullokoot 0,33l tai 0,5l.
Hinnat: (vakio-oluet omalla etiketillä)
- 0,33 l pullo 5€ + alv 0% (minimimyyntierä 50 pulloa)
- 0,5 l pullo 7,50€ + alv 0% (minimimyyntierä 50 pulloa)
- Keykeg 30 litraa 290€ + alv 0 % (mahdollisuus myös 20 litran keykegeihin).
Mikäli haluatte, että suunnittelemme teille täysin oman, pyydä siitä erillinen tarjous.
Perhon Panimon toiminta on arvonlisäverotonta.
Myymme kuluttajille olutta kegeittäin. Kegin hintaan kuuluu hanalaitteisto, joka jäähdyttää oluen tarjoiltaessa.
Jättäessäsi yhteydenottopyynnön, kerro milloin tarvitset hanan, niin voimme heti tarkistaa saatavuuden.
- 290 €, alv 0% 30 litraa olutta
Panimomme toiminta on arvonlisäverotonta ja vuokraamme oluthanojamme 12.8.2024 alkaen.
Perhon Panimon tarjouspyyntölomake
Perhon Rohkea
Tyyli: Amber Ale
Alk: 4,7 %
Perhon Rohkea on vuodesta 1995 asti pantu perinteinen
brittiläinen pale ale. Miedolla katkeruudella perinteisellä
brittiläisellä humaloinnilla varustettu ruoka- ja seurustelujuoma.
Maltaat: Pilsner, Münich, Crystal 100
Humalat: Northern Brewer, East Kent Goldings
Hiiva: Safale S-04

Viekas
Tyyli: Saison
Alk 6,8 %
Viekas-saisonimme kunnioittaa belgialaisia maalaisperinteitä. Kuvittele, kuinka belgialainen maanviljelijä on raskaan päivän päätteeksi palkinnut itsensä virkistävällä oluella. Nyt pala belgialaista pellonlaitaa on tuotu tänne Töölöön.
Mutta Perhon saison on Viekas: vaatimattoman ulkokuoren sisään on pakattu oikea makujen sinfonia: löydätkö häivähdyksen yrttiä, hedelmäisen tuoksun ja mausteisen jälkimaun? Olut on helposti juotava ja siksi onkin vaikea uskoa, että siinä on lähes 7 % alkoholia. Aika Viekas. Maltaat: Pilsner, Vienna ja Vehnä
Humalat: Northern Brewer, East Kent Goldings, Saaz
Hiiva: Lallemand Belle Saison
Muut: Korianterin siemen, appelsiinin kuori

Ylpeä
on vaalea ja juhlava pintahiivaolut, joka sopii juhlavuoden jokaiseen hetkeen ja tilaisuuteen. Sillä juhlistetaan 30-vuotiasta Perhon Panimoa, 90-vuotiasta Ravintolakoulu Perhoa ja 80-vuotiasta
Helmi Liiketalousopistoa.
Ylpeän raaka-aineet ovat hiivaa lukuun ottamatta kotimaista tuotantoa. Pehkolan Mallastamon ohra on kasvatettu
Limingan Ala-Temmeksessä ja luomuspeltti Birkkalan tilalla Suomusjärvellä. Hulla Norrgård- ja Svalöf Mauritz-humalalajikkeet tulevat Arctic Hopyardilta Ilmajoelta. Nämä lajikkeet ovat maanläheisiä yrttisillä ja hennon sitruksisilla ominaisuuksillaan. Juhlavuosien ja kotimaisten raaka-aineiden lisäksi Ylpeä juhlistaa belgialaisia oluenvalmistustaitoja luonteikkaalla ja hedelmäisellä hiivallaan. Tyyliltään Ylpeä on Patersbier, joka tunnetaan belgialaisista trappistiluostareista oluena, jota munkit valmistivat omaan nautiskeluunsa.
Tämä olut on Ylpeä juuristaan.
Tyyli: Patersbier
Maltaat: pilsner / vienna / speltti (OHRA ja VEHNÄ)
Kantavierre: 11,5
Humalat: Hulla Norrgård / Svalöf Mauritz
Hiiva: Lallemand Abbaye
ABV: 5,0%

Altmeister
Tyyli: Altbier
Alk. Vol.: 4,7%
Saksan Düsseldorfissa elää vahvana Altbier-kulttuuri. Onkin hyvin todennäköistä, että Düsseldorfissa tilattuasi “oluen” saat eteesi nimenomaisesti altbieriä.
Perhon Altmeister on maltainen, tummahko ja tasapainoisesti humaloitu pintahiivaolut. Sen maussa voi aistia hentoa suklaata, sekä pitkän perinteisen jälkimaun.
Perhon Altmeister on tehty kunnioittamaan panimomme toisen perustajan Sauli Jarvan muistoa. Sauli oli vanhan maailman oluiden ystävä, mutta kannusti muita tekemään uusiakin tyylejä. Alt on siis täydellinen tyyli kunnioittamaan Saulia ja hänen näkemystään.
Maltaat: pilsner / vienna / munich / chocolate
Kantavierre: 11,5
Humalat: Northern Brewer
Hiiva: Safale K-97

Valtava
VALTAVA on pehmeä ja täyteläinen pilsner, josta löydät kultaisen värin ja tukevan maltaisuuden sekä raikkaan puraisun ja pitkän jälkimaun. Saaz-humalan jalot ja maltaan viljaisat aromit kruunaavat kokonaisuuden, jossa yhdistyy parhaat ominaisuudet tsekkiläisestä lagerperinteestä. Raikas, tasapainoinen, Valtava.
Tyyli: Böömiläinen (tsekkiläinen) pilsner
Maltaat: pilsner / munich / cara pale / melanoidin (OHRA)
Kantavierre: 12,8
Humalat: Magnum / Saaz
Hiiva: Mangrove Jack’s M84 Bohemian Lager
ABV: 5,5%

Runsas
Runsas Porter on pohjahiivalla käytetty ja kylmäkypsytetty tumma olut. Itämeren porterit juontavat juurensa 1800-luvulle, kun erityisesti Puolassa ja Baltiassa saatiin laivoista maistiaisia
Venäjälle matkaavista brittiläisistä portereistä. Rannikkokaupungeissa haluttiin tehdä samanlaista juomaa, mutta tuotanto oli jo kääntynyt yksinomaan lagerien valmistukseen. Siitä syystä Baltic Porterit ovat lageroluita.
Olut on saanut nimensä runsaasta rungostaan. Katkerot ovat voimakkaat, mutta tasapainossa maltaisuuden kanssa. Aromihumaloinnista vastaa saksalainen Tettnanger-lajike, joka on tunnettu jalohumala, ja antaa olueen kevyen mausteisen ja yrttisen luonteen.
Vastoin portereita yleensä, Runsaasta ei löydy juurikaan paahteisia aromeja, vaan upeita suklaisia vivahteita ja kuivattujen hedelmien makuja. Kylmäkypsytys on tasannut ja yhdistänyt maut harmoniaksi, josta alkoholin lämmittävyys tulee miellyttävällä tavalla esiin.
Tyyli: Baltic Porter
Maltaat: pilsner / munich / cara600 / chocolate / black / kaurahiutale
Kantavierre: 18,7
Humalat: Magnum / Tettnanger
Hiiva: SafLager W34/70
ABV: 7,2%

Valpas
Valpas on perinteikäs vaalea saksalaistyylinen suodattamaton vehnäolut. Hento humalointi, runsaat hedelmäiset aromit ja aavistuksellinen mausteisuus tuottavat raikkaan kokonaisuuden, joka sopii nautittavaksi sellaisenaan tai viihdyttävänä ruokajuomana. Raikas, hedelmäinen, Valpas! Zum Prosit!
Tyyli: Hefeweizen
Alk. Vol.: 5,2%
Maltaat: vehnä / pilsner / munich / cara pale
Kantavierre: 12,6
Humalat: Perle
Hiiva: Lallemand Munich Classic

Kausioluet
Valmistamme pieniä eriä kausioluita, joissa on ajankohtaan sopivia makuja sekä tuodaan esille erilaisia humalalajikkeita ja oluttyylejä.
Kausioluitamme tarjoillaan Ravintola Perhossa, mutta niitä on myös mahdollista ostaa nautittavaksi 30 litran kegissä.
Monet vakio-oluistamme ovat syntyneet kausioluina ja asiakkailta saatujen toiveiden mukaisesti olemme ottaneet oluen jatkuvaan tuotantoon.

Ota yhteyttä
-
Teemu Lehto
olutmestari 050 352 4650 teemu.lehto@perho.fiPerhon Panimo
-
Sami Rantanen
koulutusasiantuntija 040 595 9644 sami.rantanen@perho.fi